Suunnittelulla nopeutta kirjoittamiseen
Hyvän artikkelin kirjoittamiseen kuluu oma aikansa, mutta suunnittelemalla ja valmistautumalla etukäteen, voi leikata ison siivun pois, artikkelin kirjoittamiseen kuluvasta ajasta.
Suunnitelmallisuuden tärkeys korostuu erityisesti päivätyössä käyvien kohdalla, vapaa-aika on arvokasta ja artikkelien kirjoittaminen mahdollisimman tehokkaasti, lisää muuhun käytettävän ajan määrää.
Kuluuko sinulta mielestäsi liikaa aikaa, blogi artikkeliesi kirjoittamiseen?
Blogin päivittäisen julkaisun salaisuus
Blogin kirjoittaminen päivittäin saattaa kuulostaa mahdottomalta, kuitenkin monissa blogeissa ilmestyy kirjoituksia joka päivä.
Lähes aina taustalla piilee salaisuus, joka mahdollistaa kirjoitusten julkaisemisen, vaikka kirjoittaja itse makaisi rannalla koko päivän.
Sama salaisuus helpottaa päivittäisestä aikarajasta kirjoittajalle mahdollisesti aiheutuneita paineita, tai jopa raukaisee ne kokonaan.
Joko sinä tiedät salaisuuden stressittömämpään
päivittäiseen blogikirjoitusten julkaisemiseen?
Tasaiseen tahtiin tutuksi
Vakituisesti bloggaavan kannattaa miettiä julkaisuaikatauluaan, koska sillä on merkitystä ns. kävijäuskollisuuteen. Tarkoittaen sitä, että kun julkaiset kirjoituksia tasaiseen tahtiin, niin kävijät tietävät etukäteen koska sivustollesi on odotettavissa lisää materiaalia.
Julkaisuaikataulua miettiessä kannattaa ottaa huomioon erityisesti seuraavat 3 asiaa:
» Lue lisää
Lopeta tilastojen jatkuva vahtaaminen
Kun aloitin bloggaamisen tarkastelin tilastoja päivittäin, tai jopa useita kertoja päivässä. Olihan se kiinnostavaa seurata niitä pieniä ihmisiä kuvaavia lukuja, varsinkin kun ne kasvoivat.
Sama tapahtui myös parin muun samoihin aikoihin avaamani sivuston kanssa. Tuossa vaiheessa minulta kului noin tunti päivässä erilaisten tilastojen pyörittelyyn.
Mutta arvaappa mitä, tuo tarkoitti sitä että käytin noin 30 tuntia kuukaudessa pelkästään tilastojen seurantaan. Jos sinä käyttäydyt samalla tavalla, lopeta se! Itse opin tämän kantapään kautta.
Kävijäseuranta on toki tärkeää, mutta sitä täytyy
tehdä strategisesti, eikä pakkomielteisesti.
